Juha Vuorinen: Juoppuhullun päiväkirja

 

Syyskuun lukuhaasteen haasteena on kirja joka aloittaa kirjasarjan. Otin tähän suomalaisen kirjailijan Juha Vuorinen ja tunnettu juoppohullun päiväkirja kirjasarjan ensimmäinen osa luettu. 


Ronskia ja suorasanaista huumoria Juha-nimisen päähenkilön viinanhuuruisista seikkailuista Helsingissä.

Kuva: minä itse
Teksti: celianet
Kustannusyhtiö: Diktaattori Oy

Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina


Näkymätön Elina
Koulussa Elina ei ole kukaan. Vaikka hän kuinka yrittää saada selvää kummallisista ruotsinkielisistä sanoista, opettaja löytää vain moitittavaa. Elina tuntee kutistuvansa yhä pienemmäksi ja kouluunmeno muuttuu yhä vaikeammaksi.

Suo on Elinan valtakuntaa. Siellä hänen nimensä on Solveig ja hänellä on näkymättömiä ystäviä: Hieno-Keiju, Kukka-Koivu, ja Taika-Feeri. Eikä kukaan muu tiedä että suolla asuu myös isän henki, jolle Elina voi kertoa kaiken.

Sitten koulun ruokalassa tapahtuu jotain nöyryyttävää. Mutta Elina ei aio antaa periksi. Ennemmin gän muuttuu vaikka näkymättömäksi.

Joskus nuorena lapsena luin tämän moneen otteeseen ja säästin kirjan. Nyt vähän vanhempana luin saman kirjan ja on se edelleenkin hyvä kirja. Myös tästä on tullut elokuva ja sanoisin että molemmat on hyviä elokuva että kirja. 

Kustannusyhtiö: Otava
Kuva ja teksti: Celianet