Kaipaan
edelleen vanhaa aikaa, kun sain kirjoittaa blogiini päivän kulusta, vuodattaa asiani
ja katsoa sekamelskaista kokonaisuutta. Nyt minulla on yksi blogi – kirja jonossa,
johon päivittelen kirjoja joita olen lukenut. Kirjoja, joita haluaisin,
että muut näkevät mitä olen lukenut. Kirjoja, joista voin antaa inspiraatiota
jollekkin. Kirjoja, joita en välttämättä olisi halunnut lukea, luin silti.
En
koskaan ole sen kummemmin esitellyt itseäni blogin puolella tai onhan se ihan
ensimmäinen postaus ”tervetuloa kirjastooni” josta en edes muista mitä olen
siihen laittanut. Tai googlen kuvaus, jonka juuri vähän aika sitten laitoin
esille.
Ajattelin
joskus syksyllä, eihän mun blogissa ole juurikaan ketään, joka lukee – ompas!
Niin miksi vaivautuisin esittäytymään kuka ruudun tällä puolella on? Mulla on
mun työni ja sitten mulla on mun vapaa-aikani. Kerran keskustelin työkaverini
kanssa kirjoista, hän pitää kirjoista niin minäkin. Sanoin hänelle että blogini
on yksi henkireikä mistä tahdon pitää kiinni. Hän vastasi että siitä silloin
kannattaa pitää kiinni. Aina kun mietin blogiani siltä kannalta onko tässä
mitään järkeä, tulee työkaverin lause mieleen.
En
ole blogiani valmis poistamaan vaikka tuntuu että postaukset kaatuvat päälleni.
Ajattelin että keskityn yhteen asiaan kerrallaan. Keskityinkin, halusin kesällä
että minulla olisi upea banneri kuvineen kaikkineen, sain tehtyä mutta ymmärsin
jossain vaiheessa että haluaisin että bannerini olisi jotenkin kirja-aiheinen.
Poistin bannerin käytöstä. Onhan se kuva minulla edelleen tietokoneella suojassa.
Suoritin
yhden parhaan ystäväni kanssa tänä vuonna Helmet lukuhaastetta yhdessä samaa
tahtia mutta silti ihan eritahtia, viime vuonna näihin aikoihin kun haaste tuli
julki. Pohdittiin molemmat sitä että mitä kirjoja mihinkin kohtaan ja niin
edelleen. Tammikuu kun sitten alkoi…
Mä
jotenkin ajattelin että pakko saada, pakko laittaa niin monta kirjaa
julki tässä kuussa että ei mitään järkeä, nyt loppu vuonna kauhistelen sitä
miten oikeasti sain noinkin monta kirjaa luettua tai kuunneltua äänikirjana.
Muistan varsin hyvin että halusin ottaa Holly Bournen jonkun kirjan
tämän vuoden lukuhaasteeseen ja löysin Kaikki mikä voi mennä pieleen? –
kirja jossa on kysymys- tai huutomerkki.
Olin silloin kun tätä kirjaa aloin kuuntelemaan jo sen verran ”öh, onko pakko” fiiliksissä kun kauhustelin että kirjan kesto on jotain yksitoista tuntia pitkä ja se on pakko saada juuri tässä tammikuussa julki. Niin tämän yhdentoista tunnin mittaisen kirjan kuuntelin muutamassa päivässä?! Oli se hyvä kirja, muistan juonen edelleen ulkoa. Mutta näin jälkeen päin, kauhustelen sitä kuinka ankara olen olltu itselleni tämän blogin takia.
Olin myös tammikuussa sitä mieltä että en aio ottaa Celianetin lukuhaastetta tänä vuonna, mutta tammikuu oli kääntymässä jo loppu puolelle kun aika irveellä kuuntelin Mickael Kerrigan: Hitler – tie diktaattoriksi tänkin ajattelin niin että koska tammikuussa on aiheena x kirja, se pitää tammikuussa kuunnella tai lukea ja julkaista….
Tammikuussa
oli myös hyviä kirjoja. Pääsin jatkamaan Christiann Rönnbackan Antti
Hautalehto kirjasarjan kirjoja, tietty jälkeen päin mietin että ei olisi
pitänyt niitä kaikkia kirjoja tammikuussa lukea, vaan olisi pitänyt osata jakaa
koko vuodelle. Myös tutustuin uuteen dekkaristiin Leena Lehtolainen jonka
Maria Kallio dekkarisarjaa on ollut tosi mielenkiintoista kuunnella pitkin
vuotta. Ensimmäiset kirjat olivat selkokielenä tarjolla Celian äänikirjapalvelussa
joten ajattelin silloinkin että mitä nopeammin saan kuunneltua sitä nopeammin
pääsen eteenpäin kirjojen parissa. Tämä ajattelutapa tulee kaatumaan vielä
tämän tekstin edetessä, odota vain.
Tutustuin tammikuun loppupuolella Soturikissoihin joihin sitten rakastuin ja nyt olen ostanut seitsemän kirjaa lisää kyseistä sarjaa. Koen että oli kirja lastenkirjallisuuteen tai nuortenkirjallisuuteen liittyvä, kaikki saa lukea jos siltä tuntuu oli iältään parikymppinen tai viiskymppinen. Iällä ja kirjalla ei ole sen väliä.
Jossain
kohtaan tätä vuotta mua alkoi häiritsemään blogissani se että mulla on niin paljon
menossa kirjasarjoja tai on tosi paljon blogitekstejä joissa ei ole tunnisteen
tunnistetta. Niin kävin suurehkon operaation ja kävin jokaiseen postaukseen
laittamassa jonkin tunnisteen. Oli se sitten kirjan kustannusyhtiö Gummerus,
Otava tai vaikkapa kirjasarja, kirjailija. Olin hirveän tyytyväinen että nyt
mulla on tunnistettuna blogi just niin paljon kun mä itse tykkään.
Helmikuussa
keskityin Soturikissoihin ja tutustuin taas uuteen dekkaristiin Outi
Hongisto joka oli julkaissut Veljet: Amir – joka on julkaistu 11/20
ja tykästyin tähän kirjaan niin paljon että mua jäi pitkäksi aikaa kaivelemaan
mieleen mitähän seuraavassa kirjassa tapahtuu jos sellainen joskus tuleepi.
Nyt
voin myös paljastaa, että julkaisin helmikuussa kirjan, Laura Save – Paljain
jaloin kirjan jota mä en koskaan lukenut loppuun asti. Ei vaan yksinkertaisuudessaan
kiinnostanut. Vaikka mulla on aina ollut huono omatunto siitä että en voi
julkaista kirjaa blogiini mitä en itse ole lukenut loppuun asti niin tein silti
päätökseni.
Maaliskuu
oli hiljaisempi kuukausi. Jumitin todella pitkää Jan-Erik Fjell – kostaja kirjan
parissa ja muistaakseni saatoin kirjoittaa postaukseen, että ehkäpä hänen
kirjoja tulee jatkossa näkymään blogissani. Ei tule. Ainakaan tällä hetkellä. Luin myös pitkästä aikaa fyysisesti itse
kirjan joka oli mulle tosi iso saavutus, oon kaikki kirjat lukenut tähän
päivään asti äänikirjaa apua käyttäen koska mulla on tosi vaikea keskittyä
yhteen asiaan ja olin tosi iloinen kun viimein pääsin kirjan loppuun ja mä
onnistuin siinä. Onnistuin lukemaan kirjan kannesta kanteen ja juonet pysyivät
hyvin mukana. Muistan kun tätä kirjaa luin mulla oli taas järkyttävä kiire
mutta omaa keskittymistä auttoi se kun luki ääneen. Tietenkin olin aina yksin
kotona kun luin, mutta tunne oli vapauttava, onnistunut kun olin voittanut
itseni.
Jotenkin
oon mokannut huhtikuun yhdessä postauksessa, Leena Lehtolainen –
kuolemanspiraali mun olisi pitänyt se sillois joskus tammikuussa julkaista
mutta olin sen unohtanut ja totesin ”ei sillä niin väliä ole” ja julkiasin sen
huhtikuussa. Tää kuukausi oli muutenkin hiljaisempi kirjojen suhteen. Olin
aloittanut justiinsa työskentelyn leikkaus- ja anestesiaosastolla, joten kaikki
oppiminen ja virta meni työn parissa. Silti pääsin kuuntelemaan historiallista
kirjaa Auschwitzin kirjastonhoitaja joka tälläkin hetkellä aina
toisinaan pyörii mielessä. Myös tutustuin jälleen uuteen kirjailijaan Marko
Hautala ja hänen kauhukirjallisuuden Pimeä arkkitehti jonka tarinaa
en oikeastaan heti ymmärtänyt paitsi sitten kun kirja oli jo melkein
loppusuoralla sitten hokasin mistä oli kyse.
Mulla
tuli myös tosi hyvä fiilis kun tässä kuussa julkaisin Pullopostia Seilin
saarelta: potilas numero 43 – Susan Heikkinen mun kyseinen hyvä ystävä
jonka mainitsin jossain kohtaan sanoi mulle tällöin, vinkkasit niin hyvän
kirjan että aion lukea sen saman kirjan ja laittaa sen samaan lukuhaasteen
kohtaan. Ajattelin, olen onnistunut blogissani edes jotenkin. 😊
Toukokuussa
innostuin taas kirjoista paljon enemmän kuin kahtena aikaisempana kuukautena. Arja
Ahtaanluoma – Puoli nainen & Zana Muhsen: Myyty! nää kaksi kirjaa jäi
mun mieleeni eniten. Toisinaan mietin edelleen eriarvoisuutta maiden kesken.
Kesäkuussa
alotin kirjoittamaan blogivihkoani, mun ensimmäinen muistiinpano on viides
päivä kesäkuuta. Helmet lukuhaaste 43/50, Pohjoinen lukuhaaste you’re welcome.
Osallistuin dekkariviikkoon mikä oli omalla tavallaan ihan mielenkiintoinen.
Säädin
jälleen kerran kesäkuussa tunnisteiden kanssa, mua alkoi ärsyttämään kun kaikki
tunnisteet olivat yhdessä isossa läjässä, joten mä päätin että erottelen
kirjasarjat omaan tunniste palkkiin ja kaikki muut omaan. Päätin myös että aion
jokaiseen otsikkoon kirjoittaa aina kirja + kirjailija ja tästä aloitinkin
suurehkon operaation muuttamaan kaikki juuri tälläiseksi kun halusin.
Kesäkuussa
alotin kirjakalenterin teon. Myös löysin uuden toimittajan Marja Aarnipuro
joka kirjoittaa tällä hetkellä Kaarina Riikonen ratkaisee – dekkarisarjaa,
tykkäsin siitä ensimmäisestä Maakellarin salaisuus jonka johdosta
myöhemmin syksystä kuuntelin kaikki loput kirjat jotka Celiasta löytyy.
Aina
silloin tällöin kun ajelin skuutilla töihin, niin kuuntelin äänikirjaa matkat.
Muistan kun olin siinä ajelemassa yhdissä tietyissä liikennevaloissa ja
kuuntelin Hanna Haurun – Liian pienet sandaalit en voinut muuta kun
hymyillä kun tuli niin hauska kohta kirjassa. Ihana muistella jälkeen päin
tapahtuneita.
Heinäkuussa
luin fyysisesti Christian Rönnbacka – Tulen aika koska mä en jaksanut
odottaa milloin se tulee Celianettiin kuunneltavaksi, tällöinkin mulla oli
jotenkin hirveä kiire imuroida sivuja että saan äkkiä kaikille nähtäväksi että
hei, olen lukenut tämänkin kirjan. Kuuntelin tosi paljon tässä kuussa
poliittisia kirjoja joista en pitänyt mutta ajattelin että pakko nyt lukea tai
kuunnella kun lukuhaaste vaatii ja hampaita purren kuuntelin muutamat jonka
jälkeen tokaisin itselleni mielessä että kiitos mutta ei kiitos enään.
Sain
mun ensimmäisen julkisen kommentin josta olin otettu, mutta en tiennyt tällöin
miten vastaisin kyseiselle henkilölle, en myöskään tiennyt tai edelleen tiedä
odottiko hän että olisin vastannut joten ignoorasin, anteeksi.
Elokuussa
mun blogi hiljeni, koska aloin oikeasti täysillä tekemään kirjakalenteria… Mä
en edes halua lukea tota vihkoa eteenpäin koska se tahti millä luin kirjoja
muistutti vähän tammikuu meininkiä. Se oli hirveetä mut lokakuussa kun sain
melkeimpä sen valmiiksi niin se oli juhlaa.
Elokuussa
julkaisin kirjan nimeltä Helvetillinen vaelluskirja jonka oikeasti
KUUNTELIN JO TAMMI-HELMIKUUSSA?! Myös mieleeni jäi Maailman onnellisin mies,
Poika raidallisessa pyjamassa ja Vaarallinen polku.
Syyskuussa
aloin pelata erästä hevospeliä, sen ohella kuuntelin Arttu Tuominen –
Verivelka joka oli kirja, jonka jatkoa odottelen mielenkiinnosta. Myös Laura
Lähteenmäki – Niskaan putoava taivas oli kirja jonka jatkon haluaisin lukea
mutta tällä hetkellä celiassa ei kirjaa löydy.
Syksyn
aikana kuuntelin naama vinossa Narnian kirjat lähes peräkanaa pois alta, enkä
nauttinut. Halusin että kun kerta vuonna 2020 olen sen kirjasarjan aloittanut
se pitää tänä vuonna lopettaa. Kiitos kysymästä, ei ollut hauskaa kuunneltavaa.
Tai oikeastaan jos tottapuhutaan en edes kuunnellut kun tein kaikkea muuta
mutta koska p a k k o, pään sisäinen ääni sanoo että on pakko niin silloin on pakko.
Mä ajastin Narnia kirjasarjan kirjat joka kuukaudelle yhden ja jos nyt väärin
en muista niin ne kaikki on aina tiettynä samana päivämääränä julkaistu.
Lokakuussa
aloin pikku hiljaa havahtumaan tähän mun pakko – ongelmaan ja tein sen päätöksen
että nyt stoppia ja rajusti koska muuten menetän otteeni lopullisesti. Olin lokakuuhun
mennessä saanut noi kaikki Narnia kirjat ajastettua, mutta kaikki muut mitä
lokakuussa julkasin oli itselle mielekkäitä kirjoja. Unikirja jota
käytän lähes joka viikko omieni unten tulkintaan on toinen henkireikä tän
blogin lisäksi. Lasienkeli tutkin itseäni päähenkilön tavoin mitä jos
minä olisin ollut päähenkilö? Terkkuja Sopperosta löysin tokan osan
vahingossa joskus keväällä mutta olin nou nou, nyt kun kuuntelin tän olin yes
yes ja kirja oli hyvä. Myrskynsilmä avasi silmäni mun ongelmaani ja
totesin että loppuvuonna ei enään yhtään kirjaa jos ei ole pakko.
Marraskuussa
päivittelin enimmikseen sitä, että missä järjestyksessä kirjat jotka olen
lukenut laitan joulukuussa julki, näpersin ja säädin ja enemmän ja vähemmän
säädin. Kuuntelin myös kaksi Marja Aarnipuron Kaarina Riikonen ratkaisee
– kirjasarjan kirjoja eteenpäin: ikäneidon testamentti ja syöpälääkärin
kuolema näiden kirjojen myötä tajusin sen että kuinka paljon tää mun
pakkomielteinen lukeminen on oikeastaan tuonut myös harmia itselleni ja se että
olen stressannut turhasta. Marraskuun aikana töissäkin oli ollut kaikenlaista
ja olin pirun kiukkunen jo senkin suhteen että en osannut relata.
Viimeinkin
kun se joulukuu alkoi ja kirjakalenteri alkoi pörräämään sain hyvää palautetta whatsapissa
muutamilta ystäviltäni ja sain kommentin, jonka jälleen kerran ignoorasin
vaikka sen luin. En tiedä mitä vastaan siihen – ”mainiota”
Kun
kirjakalenteri oli käynnissä, lueskelin siinä sitten muutamia kirjoja ja ajattelin
että tässäkö oli blogini. Ajattelin että en halua enään ensivuonna tehdä tätä
samaa. Ostin jälleen kerran uuden vihon, vihon johon kirjoitin mitä olen
lukenut ja mitä mieltä olin kirjasta.
Luin
Leena Lehtolainen – Rivo satakieli ihan rauhassa ei yhtään kiire
mihinkään, se oli vapauttavaa. Eva Frantz – Osasto 23 mä pelasin ja
kuuntelin tän kirjan alusta loppuun, oli mukavaa. Masaji Ishikawa – pako helvetistä:
kohtalona Pohjois-korea ja Marja Aarnipuro – Ottopojan kohtalo.
En
ajatellut julkaista näitä blogissani, mutta siinä meni pari vuotta. Pari vuotta
olen raatanut ”pakko lukea”. En välttämättä ajatellut ottaa ensi vuodelle
lukuhaastetta tämän ongelmani takia, mulla on haasteena lukea kirjahyllyni
tyhjäksi. Kun sain tehdä tämän vuoden kertauksen, ymmärsin kuinka tärkeä
blogini on minulle, ymmärsin sen että en voi nyt vain lopettaa. Vaikka olisinkin
blogin ulkonäköä vaihtamassa joka toinen hetki sisältö on sen arvoista että
haluan säilyttää ja jatkaa ensi vuonna vinkkausten tekemistä.
Olen
paljon pohtinut eri visioita miten tekisin parempilaatuisempia postauksia mutta
yritän muunnella ja katsoa miten onnistuu. Nyt voin sanoa kiitos ja nähdään
ensi vuonna.