sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Juha-Pekka Koskinen: Omituinen ooppera

 

Jonin äiti, suuri oopperatähti Carita Rivero, saapuu Orfeuksen ooppera -seurueen kanssa esiintymään Haavekaupunkiin. Maailmalla mainetta niittänyt kokoonpano on kuitenkin vaikeuksissa, sillä heitä riivaa ilkeämielinen kiusantekijä.

Esiintyjät ovat hermoromahduksen partaalla ja tarvitsevat Jonin, Samin ja Liisan apua selvittämään, kuka piinaa heitä ja minkä takia.

Kun Haavekaupungin vanha, salaperäinen oopperatalo herää Orfeuksen ooppera -seurueen myötä eloon, ei jännittäviltä seikkailuilta voi Samin suureksi harmiksi välttyä. Ensi-ilta lähestyy mutta ratkeaako arvoitus ajoissa?

Otin kirjan helmet lukuhaasteen 13. kirja liittyy oopperaan, balettiin tai teatteriin. ✅ 

Ja tämä kirja liittyy oopperaan.

Jos ei olisi lukuhaastetta meneillään en välttämättä lukisi tai kuuntelisi kirjaa koska se ei ole ihan sellaista minkälaisesta kirjallisuudesta sinänsä pidän. En kuitenkaan sano että tämä kirja olisi ollut huono. Kirja oli sellainen että kyllä sen kuunteli. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti