lauantai 5. maaliskuuta 2022

Uusi profetia, Erin Hunter: Kuunnousu 2/6

Ikuisuisen Metsästyksen Heimo on luvannut että toisesta heimosta tulee kissa,

hopeanhohtoinen muukalainen, joka pelastaa meidät Terävähampaalta ikiajoiksi. "




Tähtiklaanin valitsemat kissat ovast palaamassa kotiin pitkältä matkaltaan. Vuoristossa he tapaavat villien kissojen heimon, jolla on omat vaaralliset salaisuutensa ja ennustuksena. 

Samaan aikaan klaanien kotimetsässä tuho on alkanut, riista vähissä ja sota klaanien välillä näyttää väistämättömältä. Ehtivätkö matkalaiset kotiin ajoissa pelastaakseen kaaninsa?

Vähän harmittaa Sulkahännän puolesta mitä tapahtuikin, kun juuri aloin kissasta vähitellen pitämään. Silti tarina edistyi mukavasti eikä hirveästi ollut vastassa junnaamista miten joskus on kyseisessa kirjasarjassa ollut. Odotan mielenkiinnolla seuraavaa osaa mitähän siellä sitten tapahtuu. Uusi klaani kirjasarjaan on hyvä plussa, ei ainakaan lopu kesken tarinat. 

Ehkä se harmittaa hieman, että Ennusteiden alussa Tulitähti oli päätähti, tykkäsin hirmuisesti tämnä päälikön tekemisistä ja kommelluksista ja nyt tässä Uudessa profetiassa on Vatukkakynsi enkä heti päässyt hänen ajatusmaailmaan mukaan mutta kun tämän kirjan sai luettua olen jo vakuuttunut että hän on samanarvoinen kuin Tulitähti päähenkilönä. 

Etkö ole vielä aloittanut lukemaan tätä ihanaa kissasarjaa?
Linkkaan alas ihan ensimmäisestä kirjasta lähtien niin ymmärrät kenestä puhun!

Ennusteiden alku

Villiin luontoon 1/6
Tuli ja sää 2/6
Salaisuuksien metsä 3/6
Myrsky nousee 4/6
Vaarallinen polku 5/6
Pimeyden hetki 6/6

Uusi profetia

Keskiyö 1/6

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti