lauantai 2. huhtikuuta 2022

Torey Hayden - Aavetyttö

 Maaliskuun aikana lueskelin lähes yhdeltä istumalta Torey Haydenin Aavetyttö kirjan.

Koskettava tositarina omaan varjomaailmaansa sulkeutuneesta tytöstä.

Kirjan edetessä sai pohtia kuka on syyllinen, siihen että tyttö elää pelottavassa epätodellisessa maailmassa. 

Jadie ei koskaan puhunut, ei nauranut, ei itkenyt. Kun erityisopettaja Torey Hayden viimein sai taivuteltua tytön puhumaan, mikään hänen urallaan kokemansa ei valmistanut häntä siihen tuskalliseen painajaiseen, jonka Jadie hänelle paljasti.

Pieni tyttö oli vankina hirvittävistä muistoista rakennetussa helvetissä, ja opettajalta vaadittiin paljon myötätuntoa, rakkautta ja suurta rohkeutta saada "aavetyttöä" riivaavat pahat henget karkoitettua.

Jos/kun tytön kertomuksiin oli/on uskomista niin ristus soikoon, en haluaisi millään hinnalla kokea samaa jos ne kaikki on oikeasti tapahtunut. 

Kirja avasi uuden suunnan kirjallisuuden parissa, olen kuullut Torey Haydenista, tiedän että äitini lukee hänen kirjoja ja suosittelee mutta en ole kuitenkaan koskaan tähän päivään mennessä viitsinyt lukea Haydenin kirjoja. Nyt kun olen tämän lukenut, ensivaikutelmani oli että voin lukea toisen ja kolmannen kirjan. Pidin miten tarina kehittyi ja koko ajan oli jotain jännittävää meneillään. Ehkäpä juuri siksi kirja loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. 


1 kommentti:

  1. Torey Haydenin ura erityislasten parissa on huikea ja pidän valtavasti hänen kirjoistaan, joissa hän tuo esille työtään ja lapsia, joiden asiat eivät ole hyvin.

    VastaaPoista